02.04.2015

Venäjälle 15 uutta Hesburgeria

Huhti-toukokuun aikana Hesburger-ravintoloiden lukumäärä Venäjällä kohoaa 38:aan. Ensimmäinen viidestätoista uudesta ravintolasta avaa ovensa ensi viikolla Pietarissa.

– Venäjä on valtavan potentiaalinen ja kehittyvä markkina, jossa meillä on jo valmiiksi hyvä draivi päällä. Luonnollisesti kilpailukin siellä on kovaa, mutta näemme, että Hesburgerille on tilausta, sanoo Hesburgerin toimitusjohtaja Kari Salmela.

– Toki taantuma ja mutkikas poliittinen tilanne lisäävät riskejä, mutta samalla avautuu myös mahdollisuuksia – esimerkiksi vuokrien hinnat ovat tällä hetkellä tavallista matalammat, hän jatkaa.

Hyvä momentum päällä

Käytännössä ravintoloiden avaamisesta vastaa MegaGroup, joka omistaa Hesburgerin franchising-oikeudet Venäjällä. Samalla yhtiöllä on myös amerikkalaisten Cinnabon ja Auntie Anne´s -ketjujen franchising-oikeudet. Valtaosa kansainvälisistä kilpailijoista pikaruoka-alalla tuleekin Yhdysvalloista. 
Hesburger on toiminut Venäjällä vuodesta 2010.

– Meillä on muutaman vuoden kokemus Venäjältä ja homma toimii hyvin yhteistyökumppanimme kanssa. Uskomme, että hyvä vauhti jatkuu myös tulevaisuudessa, Salmela toteaa.

Ensimmäinen uusista ravintoloista aukeaa ensi viikolla Pietarissa. Pietariin tulee yhteensä yhdeksän uutta Hesburgeria. Loput kuusi sijoittuvat muihin Venäjän kaupunkeihin kuten Moskovaan ja Novosibirskiin. Laajentuminen tarkoittaa Hesburgerille 30 prosentin kasvua Venäjän liiketoiminnassa.


Lisätiedot:
Kehitys- ja markkinointijohtaja Ieva Salmela, Hesburger
ieva.salmela@hesburger.fi

Burger-In Oy on suomalainen perheyritys ja Hesburger sen rekisteröity liikemerkki. Hesburger-ravintoloita löytyy jo kahdeksasta eri maasta: Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä, Saksasta, Turkista ja Kazakstanista. Hesburger-ketjussa työskentelee yli 6 100 henkilöä ja ketjun verollinen myynti Suomessa vuonna 2014 oli 199 M€ ja ulkomailla 60 M€.

www.hesburger.fi

MEDIAN YHTEYDENOTOT JA KUVAUSLUVAT

Viestintäpäällikkö Heini Santos, puh 050 310 3054